sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Se aika kuukaudesta - That time of month

Eli boggausaika :D ahoittelen hiljaisuutta, edelleen hengissä ollaan ja yritän parantaa tapojani.

Valmistuneita neuleita ei ole (paitsi kahdet hyshys-sukat), eikä oikeastaan kuvia keskeneräisistäkään. New Pea Coat meni valitettasti purkuun jo ennen ensimmäisen hihan pyöriökavennuksia, enkä ole saanut aikaiseksi aloittaa uudestaan. Polaris-pipokin on vielä ihan vaiheessa, en ole varma tykkäänkö siitä vai pitäisikö aloittaa sekin uudestaan.

Espoon Minimanissa oli vanhoja Mamboja poistomyynnissä 2€/ kerä. Ostin perjantaina pussillisen ruskeaa (joka näyttää violetilta!!), mielessäni VK Syksy 2008 ohje numero 28 (Vihervaara). Olen nyt vanhemmilla käymässä ja täällä olen aloittanut Vihervaarankin jo kahdesti, nyt näyttää jo sopivalle. Olen puolivälissä ensimmäistä palmikkokuviota ja, hui kauhistus kuinka paljon menee näköjään lankaa!! Ei se mitään, pitää kipaista hakemaan lisää!! Samalta perjantain kauppareissulta tarttui mukaan Novitan Rose-mohairia, vaikka luulenettä ainakin minua se kutittaa jos teen vain kaulahuivin. Katsotaan mihin se haluaa muotoutua.

Muuten minulle kuuluukin ihan hyvää, olen melkein jo kotiutunut pk-seudulle - kiroan jo aamuisin ruuhkia niin kuin muutkin "oikeasti" paikalliset.. Töissä on mukavaa, treeniporukan ja kuntosalinkin olen löytänyt. Harmittaa vaan ihan suunnattomasti, kun kaikki pk-seudun neuletapaamiset on sellaisina päivinä etten pääse mukaan :( Mikäli, kukali joku haluaa lähteä joku eri päivä lankakauppa oppaaksi tai muuten vaan tutustumaan ja neulomaan, vinkatkaa kommentteihin tai laittakaa Ravelryssä privaviestiä (Nimim. sielläkin HansuN).

It's actually time to blog. It's been a while I know, but I haven't had much to say lately. Only finished two hus-projects and started trillion others. Most of which have gone or are on their way to the frog pond.

But now I think I've got something worth finishing on the needles - The Green Gables Hoddie (#28 from VK Fall 08, by Tikru). Got the original yarn, from the orinigal "non-VK" version of the pattern and started working on it this weekend now that I'mvisiting my parents up north.

Other recent yarn purchases comprise of the white Novita Polaris (for the New Pea Coat, IK Fall 08) and some sock yarn from Christmas goodies. Knitting and other handicrafts have actually been a bit stalling, as I've had other stuff to do and find and start.

Moving to Southern Finland has not been easy, but I'm trying to build a network with taekwon-do, gym, job and if possible, knitting as well. The knitting meet ups just are on bad days (for me, I mean), but hopefully I can make it sometimes.

Ei kommentteja: